taaperon kanssa matkustaminen

Vauvan / taaperon kanssa matkustaminen: 12 vinkkiä onnistuneeseen ulkomaan reissuun

Vauvan syntymän ei välttämättä tarvitse tarkoittaa pitkää taukoa matkustelusta. Vauvankin kanssa voi matkustaa mutta kannattaa asennoitua siihen niin, että matkustaminen vauvan kanssa on erilaista kuin aikuisseurassa. Vauvan kanssa matkustaminen vaatii hieman enemmän suunnittelua. Tiukat aikataulut kannattaa myös unohtaa, sillä lasten kanssa yleensä kaikki tapahtuu hitaammin kun tulee yllättäviä vaipanvaihtoja, kiukkukohtauksia yms. Rennolla asenteella loma pienenkin lapsen kanssa voi kuitenkin olla todella onnistunut!

Annamme vinkit onnistuneeseen lomareissuun: kerromme muun muassa mitä ottaa huomioon vauvan kanssa lentokoneessa, miten rattaat saa kuljetettua, mitä pakata mukaan matkalle ja lentokoneeseen ja mitä tekemistä lapselle keksisi lentokoneeseen.

1. Rokotukset kuntoon

Jos suunnittelette matkaa vauvan kanssa, kannattaa jo suunnitteluvaiheessa ottaa yhteyttä omalle terveysasemalle ja selvittää mitä rokotuksia vauva tarvitsee ennen matkaa. Kaikkia rokotteita ei välttämättä voida antaa ennen tiettyä ikää. Myös neuvolassa kannattaa puhua matkustussuunnitelmista, sillä osaa rokotusohjelmaan liittyvistä rokotuksista voidaan aikaistaa tarvittaessa. Rokotusohjelmaan kuuluvat rokotteet vauva saa neuvolasta mutta muut mahdolliset matkustamiseen liittyvät rokotukset on haettava terveysasemalta.

2. Hanki passi vauvalle hyvissä ajoin ennen matkaa

Vastasyntynytkin vauva tarvitsee passin siinä missä aikuinenkin. Suomessa passia haettaessa vauvalla on oltava nimi. Passin hakemiseen tarvitaan myös passikuva vauvasta.

3. Lentokoneessa vauvan/taaperon kanssa

Vauvaa voi imettää tai syöttää pullosta lentokoneessa nousun ja laskun aikana, jotta hänen korvansa eivät menisi lukkoon.

Lentoyhtiöiden käytänteet vaihtelevat, joten ennen matkaa kannattaa varmistaa omalta lentoyhtiöltään vauvoja koskevat säännöt ja ohjeistukset. Joitain yleisiä ohjeita on kuitenkin olemassa. Voidakseen lentää vauvan on oltava vähintään 2 vuorokauden ikäinen. Nousun ja laskun ajaksi sylivauva kiinnitetään vanhemman syliin lentoyhtiön turvavöillä tai laitetaan hänet omaan turvakaukaloon, jossa on oltava 5-pistevaljaat. Joillain lentoyhtiöillä on myös etukäteen varattavia makuukaukaloita pienille vauvoille.

Lipun hintaan kuuluvien matkatavaroiden määrä vaihtelee lentoyhtiöittäin. Tarkista matkatavaroita koskevat säännöt lentoyhtiöltäsi. Jos vauva matkustaa sylissä, hänen lippuunsa ei välttämättä kuulu kuin lennon aikana tarvittavat tarvikkeet. Joillain lentoyhtiöillä kuitenkin saattaa sylivauvankin lippuun kuulua käsimatkatavarat ja joillain jopa ruumaan menevä laukku.

Lentokoneeseen kannattaa ottaa vauvalle mukaan reilusti puhtaita vaatteita ja vaippoja. Valitse mukaan mielellään sellaiset vaatteet, jotka saat vaihdettua omalla paikalla vauva sylissä. Varaa mukaan peitto tai lämmin haalari vauvalle siltä varalta, että lentokoneen ilmastointi on hänelle liian kylmällä. Mukaan kannattaa pakata myös muovipusseja mahdolliselle likapyykille, vaipanvaihtoalusta ja kosteuspyyhkeitä. Vauvan ruokaa ja äidinmaidonkorviketta saa viedä lentokoneeseen alkuperäispakkauksissaan. Jos vauva käyttää unirättiä, kannattaa sekin muistaa ottaa lentokoneeseen, jotta pieni voi nukkua halutessaan. Pakkaa vauvalle mukaan myös viihdykettä lennon ajaksi: lempilelu, kuvakirjoja, purulelu ja helistimiä.

Lasten kanssa matkustaessa lentokoneeseen kannattaa varata etukäteen paikat koko perheelle. Jos paikan varaa vasta check-in tiskillä, saattaa käydä niin ettei jäljellä ole enää kuin yksittäisiä paikkoja eri puolella lentokonetta.

Syötä vauva ja vaihda hänen vaippansa juuri ennen koneeseen nousemista. Vaipan vaihtaminen on huomattavasti helpompaa kentällä kuin lentokoneessa ahtaissa tiloissa. Vauva on koneessa myös tyytyväisempi kun hän on kylläinen ja hänellä on kuiva vaippa.

Vauvan korvat menevät helposti lukkoon lentokoneen nousun ja laskun aikana ilmanpaineen vaihtelun takia. Paineen tasaamista vauvan korvissa voi auttaa imettämällä, syöttämällä tuttipullosta tai antamalla vauvalle tutin imettäväksi. Taaperolle voi varata nousujen ja laskujen ajaksi mukaan imeskeltäviä ksylitolipastilleja tai jotain pientä syötävää.

4. Rattaiden kuljettaminen lentokoneessa

Pienet matkarattaat saa otettua mukaan matkustamoon, isommat voi laittaa lentokoneen ruumaan.

Kokoontaitettavat matkarattaat saa yleensä ottaa mukaan matkustamoon, jos ne mahtuvat lentoyhtiön asettamien maksimimittojen sisään. Lentoyhtiöiden sallimat mitat vaihtelevat, joten tarkista tämä omalta lentoyhtiöltäsi. Jos rattaat ovat liian suuret otettavaksi matkustamoon, ne saa yleensä maksutta laittaa ruumaan. Tässäkin asiassa tarkista kuitenkin lentoyhtiösi ohjeistus, sillä ruumaan menevillekin vaunuille on yleensä asetettu maksimimitat. Lentokentältä saa yleensä vuokrattua Airshell suojia suojaamaan rattaita ruumassa. Tällä hetkellä Airshell suojia ei kuitenkaan vuokrata Helsingin lentokentällä (kirjoitushetkellä elokuussa 2022). Jos haluat suojata rattaasi kolhiintumiselta ruumassa, voit ostaa Stokke PramPackin, joka sopii (ainakin tuotteen myyjän mukaan) lähes kaikkiin rattaisiin.

Jos rattaanne menevät ruumaan lennon ajaksi, kannattaa mukaan varata kantoreppu tai -liina. Kantorepun avulla kädet vapautuvat matkalaukkujen kantamiseen. Väsymyksen yllättäessä vauva voi myös ottaa päiväunet repussa. Reppuun kannattaa toki totutella kotioloissa jo ennen matkaa. Monissa matkakohteissa on hankala päästä liikkumaan vaunujen kanssa, joten kantoreppu on järkevää ottaa mukaan reissuun joka tapauksessa. Jos ette vielä omista kantoreppua, täältä pääset lukemaan artikkelimme parhaista kantorepuista.

Lue myös artikkelimme parhaista matkarattaista, jos sinulla on edessä matkarattaiden ostaminen.

5. Ota taaperolle tekemistä lentokoneeseen

Taaperolle kannattaa varata lentomatkan ajaksi tekemistä. Myös äidin tai isän kännykkä voi pelastaa tiukan tilanteen: voitte yhdessä katsella kännykästäsi kuvia ja videoita. Voi olla kannattavaa ennen matkaa kuvata kännykkään videoita lapsen puuhista ja muista lasta kiinnostavista asioista (esimerkiksi perheen eläimistä leikkimässä). Voit myös ladata puhelimeen lastenohjelmia, joita pystyy katsomaan ilman nettiyhteyttä. Esim Youtubessa pystyy lataamaan videoita katsottavaksi offline tilassakin jos olet ostanut Premium jäsenyyden. Youtubesta voi katsoa lapsen kanssa iästä riippuen esimerkiksi Teletappeja, Pipsa Possua, lastenlauluja, Kikattavaa Kakkiaista ja tietenkin myös kaikenlaiset eläinvideot kiinnostavat taaperoita.

Suosittelemme varaamaan taaperolle myös naposteltavaa matkan ajaksi vaikka lentoon kuuluisikin ruokailu, sillä se voi pelastaa teidät siinä kohtaa, kun mikää muu ei enää auta. Reissatessa myös ateriarytmiä ei välttämättä pysty pitämään yhtä helposti säännöllisenä kuin kotona, joten naposteltavaa kannattaa olla koko ajan saatavilla, jotta vältytään nälkäkiukuilta.

Vinkkimme parhaista lentokoneeseen mukaan otettavista matkapuuhista:

Matka sujuu kevyemmin kun taaperolla / vauvalla on mieluista tekemistä mukana.

6. Vauvan ruokailu ulkomailla

Alle puolivuotiaan täysimetettävän vauvan kanssa matkustaminen on helppoa kun ei tarvitse stressata miten hänelle saadaan ruokaa. Äidin rinnat ovat aina saatavilla. Äidinmaidon korviketta juovan vauvan kanssa kannattaa ennen reissua selvittää, millaista korviketta matkakohteessa on saatavilla. Monessa maassa äidinmaidonkorvike valmistetaan jauheesta, jolloin sen valmistamiseen tarvitaan vedenkeittovälineet. Tämä korvike on saatava myös jäähdytettyä juomislämpöiseksi. Monissa matkakohteissa ei myöskään ole lähellä isoja marketteja ja pienemmissä lähellä olevissa kaupoissa ei välttämättä myydä vauvojen ja lasten ruokia. Kannattaakin miettiä, pääsisikö helpoimmalla ottamalla korvikkeet mukaan Suomesta. Myös muissa lastenruuissa on maakohtaisia eroja, joten nekin saattaa olla järkevää ottaa mukaan kotimaasta.

7. Mitä pakata vauvalle / taaperolle mukaan matkalle?

8. Muista vauvan suojaaminen auringolta ja kuumuudelta sekä riittävä nesteytys

Rannalla pienet lapset tulisi suojata auringolta uv-vaatteilla, sillä aurinko heijastaa uv-säteilyä ja vesileikit pyyhkivät osan aurinkorasvasta pois.

Vauva tulisi suojata auringolta ensisijaisesti pitkähihaisilla vaatteilla ja hatulla ja hakeutumalla varjoon. Alle puolivuotiaalle vauvalle ei saisi käyttää vielä aurinkorasvaa. Leikki-ikäisille suositellaan lapsille tarkoitettua, vähintään suojakerroksen 50 sisältävää aurinkorasvaa. Lapsen aurinkovoiteen tulisi olla mielummin epäorgaaninen, sinkkiä tai titaania sisältävä voide, joka heijastaa auringon valon pois iholta, kuin kemiallisesti aurinkoon reagoiva voide. Rannalla lapsen iho on suojattava UV-vaatteilla.

9. Keittiöllinen mökki / AirBNB majoitus

Harkitkaa hotellin sijaan AirBNB majoitusta tai mökin vuokraamista. Kun käytettävissäsi on keittiö, on helpompi tehdä vauvalle ruokaa, steriloida tutteja yms. Ja tietysti rahaakin säästyy kun ei ole pakko syödä joka kerta ravintolassa.

10. Valjasreppu mukaan taaperolle

Taaperon kanssa matkatessa valjasreppu voi olla iso pelastus! Ihmisvilinässä luo turvaa kun tiedät, ettei lapsesi pääse karkaamaan vahingossa tai tahallaan. Sinne saat myös pakattua lapsen tavarat. Ja onhan Skip Hopin valjasreput myös maailman söpöimpiä 😀

11. Vauvan kanssa rantalomalle mukaan uv-teltta

Jos olette lähdössä rantalomalle vauvan kanssa, kannattaa mukaan aivan ehdottomasti hankkia mukaan uv-teltta. Teltan avulla saatte pidettyä vauvan varjossa suojassa suoralta auringon paisteelta.

12. Rento asenne

Ja vielä loppuun tärkeistä tärkein asia: vanhempien rento asenne! Lapset kyllä aistivat jos vanhemmat ovat jännittyneitä tai kireällä tuulella ja se tarttuu heihinkin. Voit miettiä jo kotona, miten onnistuisit pysymään hyvällä tuulella tiukassakin tilanteessa; auttaako tähän esimerkiksi reppuun pakattu suklaalevy, lempimusiikki kuulokkeista vai joku muu?